Koirakerhot, rotuyhdistykset ja muut koiramaiset tahot! Kaipaako jäsenlehtenne juttuja? ILMAISEKSI.

Kirjoitan näkemyksiä koiran opetuksesta. Sekä tokokoulutusta että kotioppeja. Kotioppeja on esimerkiksi näistä aiheista

  • yhteisleikin merkitys koiralle
  • makupalan käyttö ei ole yksinkertainen juttu
  • eroahdistus
  • pennun ensiopit
  • koiraongelmaa
  • miksi koira oppii jotakin helposti, mutta toisia asioita ei millään
  • tapakoulutusta tavan takia
  • temppuilua muunkin kuin temppuilun takia
  • hölynpölypakinoita
  • kommunikaatio on kahdensuuntaista
  • omistajan vaikutus on melkoinen
  • kontaktia, kontaktia
  • kertooko rotu kaiken

Tokoa, muun muassa tällaista.

  • vauhdista maahan
  • seuraamiset
  • tokohypyn osat
  • tunnistaa hajusta
  • unohdetaan sana totella
  • motivaatiota
  • pupu pöksyssä kehässä

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä!

Miksi teen näitä?

Teen näitä sairauksieni takia. Sairastan koirahulluuden lisäksi kirjoitushulluutta. Ja perimätieto kertoo, että työ on parasta lääkettä. Tosin en tunne kirjoittamista ja kouluttamista työksi. Siksi kai sitten en parannukaan. Koska työ ei ole parantanut, sanotaan myös että aika parantaa. Mutta olen saanut liian pienen aika-annoksen, vasta viiskyt vuotta, koska aikakaan ei ole parantanut minua sairauksistani.

Miksi näitä saa ilmaiseksi?

  1. Siksi että tahdon. Tahdon myydä kirjojani, siksi annan nämä ilmaiset ajatukset koirakansan käyttöön.
  2. Syystä että ei tullut kirjoitetuksi lukemattomien rivien väliin.

Siis perin itsekkäistä syistä. Vai onko se sittenkään itsekästä? Tiedän että ajatuksistani on hyötyä. Sekä koiranomistajalle että omistajan koiralle. Joillekin jopa suunnatonta.

Jos joku kirjoitus ei ole sopiva lehteenne, ei sitä tarvitse julkaista. Saatte valita. Ota yhteyttä.