Savumerkkejä I

Savumerkkejä myös kirjana

101 tähtipakinaa. Näitä on julkaistu Jurvan Sanomissa vuosina 1999 - 2003.

Kirjapainovoimalla sana muuttuu painavammaksi. Luettuasi teidät niin paljon, että tunnet itsesi jälleen 14 -vuotiaaksi.

Kirjoittaja Jurvan Mohikaani

Kuka?

Onko se sukua Viimeiselle Mohikaanille?

Se ui vuosikaudet uraputkea vastavirtaan numeronvääntäjänä. Kunnes totesi ammatinvalinnan epäonnistuneen ja lopetti homman. Kun se kirjoitteli omiaan ja väliajat syljeskeli kattoon, Jurvan Sanomien Hannu Salama repi sen sängystä ja kysyi rupeaisiko se pakinoimaan. Siitä se sitten pääsi tekemään neljättä valtiomahtia.

Kun se kahlasi läpi sanomalehtien pakinoita, se oivalsi millaisia niiden ei ainakaan pidä olla. Mitään pakinakurssia se ei ollut käynyt, mutta se tiesi omaavansa asosiaalisen ja skitsofreenisen mielen. Yhteiskunnassa on tapana pistää tällaisilla ominaisuuksilla varustetut henkilöt pyöreisiin sisätiloihin ja pillerihuuruun, mutta sille kävi toisin. Se pääsi töihin.

Yhtäkkiä kirjoituksille vain annettiin painatuslupa.

Se sai taiteilijanimekseen Jurvan Mohikaan (ei sukua Viimeiselle) armon vuonna 1999.

Mutta antaapa sen itsensä kertoa:

Synnyin vuonna nahkakypärä. En tiedä miksi valitsin juuri tuon vuoden. Ehkä pidin etuna ettei kännyköitä eikä atomipommeja vielä ollut keksitty. En tiedä sitäkään miksi valitsin juuri määrätyn kunnan kaikista maailmankaikkeuden paikoista. Olen syntynyt Teuvalla. Kun ilmoitan tämän, jotkut sanovat; “Miten ihmeessä, ei sinusta ollenkaan huomaa.” Ja miksi päätin olla juuri ihminen ja tunnettua sukupuolta? Miksi ihmeessä valitsin juuri tämän suvun ja heidän vaikeasti äänettävän sukunimensä? Nimessä oli eksoottisia hattupäisiä kirjaimia, joita ei maailmassa ole yleisesti käytössä. Mutta se ongelma poistui naimisiinmenon myötä. Tosin muu ongelmatarjonta lisääntyi. Ehkä kaavailin, että Jurva kaipaa mohikaaniaan. Kansakoululaitos olisi kylläkin pysynyt ihan hyvin pystyssä ilman minua, mutta ei ehkä Fazerin tehdas.

Kun tartuin kynään ja media tarttui kirjoitukseeni, siitä lähtien olen ansainnut elatukseni tekemättä työtä. Nautin kirjoittamisesta. Se on minulle samaa kuin hiiva pullataikinalle ja pulla makunystyröille.

Mitä?

Ei savua ilman tulta

Savumerkkejä kulkeutuu lukijoille joka viikko Jurvan Sanomien mukana

Miten savumerkkejä syntyi?

Jurvan sanomissa hoksattiin heti, että aviisissa pitää olla savunpitävä osasto savuttelijoille. Lehti oli aikaansa edellä, se teki tällaisen tupakkahuoneen jo ennemmin kuin niitä vaadittiin pakollisiksi yrityksiin. Tämä on pistetty sellaiseen paikkaan, että etäisyyttä on ainakin 15 metriä oviin ja ikkunoihin.

1.2.99 jälkeen ei Jurvan lehti ole ilmestynyt etteikö Savumerkeissä olisi keskusteltu asiain tilasta.

Ja että kirjakin

Näitä siis julkaistaan Jurvan Sanomissa joka viikko. Siinä Mohikaani sitten mietti mitä muuta rupeaisi tekemään. Kehittelisikö se toisen kertakuvun tensoreita vai neliulotteista geometriaa? Mietteet johtivat pakinoiden kokoelmateokseen.

Ajatukset johtavat tekoihin ja teot kirjakekoihin. Nyt sen olohuoneen lattialla on tämä kirjakeko edellisten julkaistujen kirjojen vieressä. Ken kynään tarttuu se kirjoihin hukkuu.

- Moni savunhattaroista on hyviä, eräät taas huonoja. Toivon ettei yksikään oleile keskitasoisena. Syvä ja korkea ovat lähempänä toisiaan kuin keskitasoinen kumpaakaan. Joitakin tarinoita tehdessä minulla on tunne, että niissä on lausuttu enemmän ja syvällisempää kuin oikeastaan tarkoitin. Verbaaliakrobaita on minulle vain eräs ajanvietetapa, se sanoo.

Se toivoo, että näitä juttuja luettaisiin, ettei se ole kirjoittanut lukemattomien rivien väliin.

- Savumerkit keventää vähän meidän taakkaa. Me suomalaiset pakkaamme kantamaan 50 kilon jauhosäkkiä 40 kilometriä suolla ja selässä on lisäksi sairas puoliso. Toisaalta saa savumerkeistä kyllä mennä savuakin silmään. Suomalaisnaisia on usein arvosteltu siitä, että he pitäytyvät nyrkin ja hellan välissä eivätkä osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Itse ajattelen että keskustelu on eräänlainen kansalaisoikeus. Sivistyneistön kuuluu seurata aikaansa ja muodostaa näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista. Kuten varmaan monia muitakin yliopistoihmisiä (haluaisin taas yliopistoon. Olen ennenkin halunnut. Se tekee minusta yliopistoihmisen) myös minua kiinnostaa maailman tila.

Häh?

Tanssii sanojen kanssa

Se oli aika jännittävää aikaa. Olin siirtymässä tärkeän kappaleen loppuun, kohti ratkaisevaa käännettä. Rattailla oli kaikki tärkeä: sanoja, paikan hakeneita välimerkkejä ja ajatuksen saaneita lauseita. Osa niistä käveli vierellä, osa leijaili mukana eivätkä ne tienneet jäävätkö vai haihtuvatko pois.

Jossakin viimeisten virkkeiden vaiheilla tuli kranaatti. Luova tykistö oli avannut sulkutulen ja ensimmäinen nelituumainen kranaatti osui juuri kohdalleni tienvarteen. Räjähdys oli mahtava ja sirpalevaikutus pahin mahdollinen. Se hajotti kuormani.

Kun tulin tajuihini, kesti kauan ennen kuin ymmärsin, että ympärilläni oli kuolleita lauseita. Koko juttu oli nitistetty. Mutta olinpa itse vahingoittumaton ja suurin osa lauseistakin kituutti joten kuten. Keräsin niiden riekaleet. Ne olivat pitkään sekaisin ennen kuin sain nämä taas järjestykseen. Savumerkkien kokoaminen on joskus dramaattinen tapahtuma.

Miten suunnittelet kirjoitukset?

- Mitä? Suunnittelen? No, ei minulla kovin kummoisia rakennuspiirustuksia ole. Vain taideteos on nähtävä mielen tyhjässä kohdassa ennen kuin maalaa tai veistää. Pakina ei ole taideteos. Näin ollen elän ilman suunnitelmaa, tekstiä vain tulee. Vasta viimeistely on suunnitelmallista. Pitkäntähtäyksensuunnitelma puuttuu, kirjoitan tässä ja nyt. Tässä ja nyt hetkiä mahtuu päivään tuhottoman paljon. Eläkkeelle jään sitten kun sanomalehtipaperi loppuu. Teen tätä siis eläkepäivien jälkeenkin.

Eikö kirjoittaminen ole yksinäistä työtä?

- Täytyy paljastaa, että en näitä yksin ole kirjoitellut. Tämä on tiimityötä. Vasen aivopuoliskoni ehdottaa yhtä, oikea oikaisee sen toiseksi, oikea käteni huolehtii j, k, l, ö -kirjaimista ja vasen f, d, s, a -joukkueesta ja niiden ylä- sekä alapuolella olevista merkeistä. Lauseiden eutanasiasta huolehtii toimitussihteeri. Koirani huolehtii työrauhasta.

Kirjoituksesi ovat aika kevyitä. Mikä on hyväntuulisuutesi salaisuus?

- Se on huumorintaju. Hyväntuulisilla pomoilla on hyväntuuliset alaiset, ja täällä Sanomilla tuulee toisinaan aika kovaa. Mutta koskaan ei niin kovaa, että kirjoituksesta sanat olisivat lentäneet taivaalle.